Onko osakeyhtiön ainoa tarkoitus osakkeenomistajien etu? Vai vieläkin suppeammin: onko se ”voiton tuottaminen osakkeenomistajille”, kuten Suomen nykyinen osakeyhtiölaki määrittelee?
Yhdysvalloissa kysymystä on tulkittu historian kuluessa eri tavoin, ja oikeuskäytäntö on vaihdellut. Vallitsevan käsityksen mukaan osakeyhtiön tarkoitus on ”laillisen liiketoiminnan harjoittaminen”.
1. Omaisuusmalli vai yhtiömalli
Myös voiton tuottamista laajempi kysymys osakkeenomistajien edusta on monitahoinen.
1.1. Muodollinen lähtökohta
Osakeyhtiössä ylin päätösvalta kuuluu kiistatta osakkeenomistajille. Mutta onko hallituksen ja johdon otettava päätöksenteossaan ja toiminnassaan huomioon vain osakkeenomistajien etu?
Voidaan myös kysyä, onko yhtiön etu sama asia kuin osakkeenomistajien etu.
Kysymystä voidaan tarkastella sekä kauppatieteiden että oikeustieteen näkökulmasta.
1.2. Kauppatieteellinen näkökulma
Kauppatieteissä yhtiön ja omistajien etu samaistetaan yleensä Milton Friedmanin talousliberalistisiin oppeihin nojaten. Tämän näkemyksen mukaan yhtiön on maksimoitava omistajiensa voitot. Toisen käsityksen mukaan voittojen maksimointi ei juuri hyödytä yhtiötä, muun muassa siksi, että helpoin tapa maksimoida voittoja on leikata kuluja, kun taas liikevaihdon kasvattaminen on paljon vaikeampaa (ks. esim. Ha-Joon Chang). Tämän näkemyksen mukaan yhtiön menestys on tärkeämpää kuin omistajien voitot.
1.3. Oikeustieteelliset teoriat ja mallit
Oikeustieteessä kysymystä on pohdittu kahden erilaisen teorian näkökulmasta.
Ensimmäinen teoria tunnetaan nimillä ”property model” tai ”owner concept”. Käytän siitä jäljempänä nimitystä ”omaisuusmalli”. Omaisuusmallin mukaan osakeyhtiö on väline, jonka ainoa tarkoitus on kasvattaa omistajiensa varallisuutta mahdollisimman paljon. Omaisuusmalliin kuuluvat sekä näkemykset, joiden mukaan osakkeenomistajille tuleva voitto on maksimoitava, että näkemykset, joiden mukaan heidän varallisuutensa kasvu on maksimoitava.
Toinen teoria tunnetaan nimillä ”entity model” tai ”equity concept”. Käytän siitä jäljempänä nimitystä ”yhtiömalli”. Yhtiömallin mukaan osakeyhtiö on väline, joka voi samanaikaisesti palvella useiden sidosryhmiensä etuja.
Omaisuusmallin peruspilari on tuomioistuimen vuonna 1919 antama ratkaisu asiassa Dodge v. Ford Motor Co., 204 Mich. 459, 170 N.W. 668 (Mich. 1919). Henry Ford aikoi osinkojen maksamisen sijaan investoida uuteen teknologiaan ja kehittyneempään tuotantoon sekä maksaa työntekijöille korkeampaa palkkaa. Vähemmistöosakkaat (Dodge-veljekset) nostivat kanteen, ja tuomioistuin päätti, että osingot menevät edelle.
Ratkaisun perusteluissa todetaan, että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Lausuma on jäänyt elämään, vaikka sitä ei ole myöhemmin juurikaan sovellettu oikeuskäytännössä sellaisenaan eikä kirjattu lakiin.
Asiassa Revlon, Inc. v. MacAndrews & Forbes Holdings, Inc., 506 A.2d 173 (Del. 1986) tuomioistuin päätti, että kun yhtiö on myynnissä, johdon velvollisuus on maksimoida osakkeenomistajien lyhyen aikavälin hyöty ja muut intressit väistyvät. Johtopäätös perustuu ajatukseen, että yrityskaupassa johdon rooli muuttuu yhtiön suojelijasta huutokaupanpitäjäksi, jonka velvollisuus on saada osakkeenomistajille paras mahdollinen hinta.
1980-luvun yrityskauppabuumin seurauksena omaisuusmallin eri sovellukset nousivat vallitseviksi.
Myös yhtiömalli on saanut tukea oikeuskäytännössä ja oikeusteoriassa. Yhtiömallia on sovellettu sekä operatiiviseen liiketoimintaan että yrityskauppoihin.
Asiassa Mills Acquisition Co. v. Macmillan, Inc., 559 A.2d 1261, 1282 n.29 (Del. 1989) tuomioistuin katsoi, että hallitus saa arvioida yrityskauppatarjouksen ja mahdollisen yrityskaupan vaikutuksia myös muihin sidosryhmiin kuin osakkeenomistajiin.
Asiassa Paramount Communications, Inc. v. Time Inc., 571 A.2d 1140, 1153 (Del. 1989) tuomioistuin katsoi, että hallitus sai yrityskauppatilanteessa ryhtyä puolustustoimiin säilyttääkseen Time-yhtiön ainutlaatuisen yrityskulttuurin.
Yhtiömallia voidaan perustella myös sillä, ettei yhtenäistä osakkeenomistajien etua ole edes olemassa: osakkeenomistajat eivät ole yhtenäinen joukko, vaan heidän etunsa ovat usein keskenään ristiriitaisia (ks. esim. Lynn A. Stout).
Sekä omaisuusmalli että yhtiömalli ovat mahdollisia, koska perinteiset osakeyhtiölait määräävät vain, että johdon ja hallituksen velvollisuus on toimia yhtiön parhaan edun hyväksi. Lain sanamuoto ei edellytä eikä kiellä osakkeenomistajien edun ajamista.
Osakeyhtiön tarkoituksesta lakeihin on yleensä kirjattu vain, että osakeyhtiön tarkoitus on harjoittaa laillista liiketoimintaa.
Kyse ei ole vallanjaosta tai osakkeenomistajien vallan laajuudesta. Kumpikaan malli ei kavenna osakkeenomistajien valtaa, koska ylin päätösvalta kuuluu joka tapauksessa yhtiökokoukselle ja perinteinen valtakeino, hallituksen nimittäminen, on osakkeenomistajilla mallista riippumatta.
Omaisuusmallin ja yhtiömallin välinen ero tulee merkitykselliseksi ennen kaikkea silloin, kun arvioidaan, milloin osakkeenomistajat voivat ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin hallitusta ja johtoa vastaan. Omaisuusmallissa johdon liikkumavara on kapeampi ja sen toiminta alttiimpi kanteille kuin yhtiömallissa.
Toinen ero liittyy siihen, ratkaistaanko asiat yhtiökokouksessa enemmistöpäätöksin vai onko vähemmistöllä oikeus osinkoihin esimerkiksi silloin, kun enemmistö haluaisi investoida.
1.4. Vertailu Suomen lakiin
Suomen nykyiseen osakeyhtiölakiin (624/2006) lisättiin kirjaus, jonka mukaan osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin (OYL 1:5§). Säännökseen liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin teoreettisen kannanoton kirjaaminen lakiin on harvinaista. Toiseksi pääsäännön taustalla oleva ajatus on yksipuolinen, ja sen sanamuoto mahdollistaa lain tarkoituksen vastaisia tulkintoja.
Tämä voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin muun muassa vastuu- ja toimivaltakysymyksissä sekä yhtiökokouksen päätöksenteossa.
Suomen osakeyhtiölakiin on kirjattu yhdysvaltalaisen tuomioistuimen vuonna 1919 antamaan ratkaisuun sisältyvä lausuma, jota ei ole sen jälkeen Yhdysvalloissa sovellettu sellaisenaan, eikä sen kirjaamista lakiin ole vakavasti harkittu. Suomen laissa otetaan siten kantaa kysymykseen, joka kuuluu sanamuotonsa puolesta kauppatieteisiin ja sisällöltään oikeusteoriaan. Näkemykseni mukaan säännöksen taustalla oleva ajatus on yksipuolinen, eikä se vastaa osakeyhtiöitä koskevaa oikeushistoriallista näkemystä.
2. Liikehdinnän syyt ja sisältö
Viimeisten noin kahdenkymmenen vuoden aikana useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on säädetty uusia lakeja, joiden mukaan osakeyhtiön tarkoitus voi olla vieläkin laajempi kuin edellä on kuvattu. Tarkoituksen määrittelyn lisäksi osa uusista laeista sääntelee myös ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta.
2.1. Skandaalit ja trendit
Corporate governance -suositukset eivät ole viime vuosikymmeninä toimineet riittävän hyvin. Skandaaleja ei ole kyetty ehkäisemään eikä edes kunnolla määrittelemään.
Samaan aikaan yhteiskunta- ja ympäristövastuusta on tullut yhä vahvempi trendi.
Suuntaus näkyy myös elinkeinoelämän omissa kannanotoissa. Elokuussa 2019 Yhdysvaltain suurimpien yhtiöiden toimitusjohtajia edustava Business Roundtable julkaisi kannanoton osakeyhtiön tarkoituksesta (Statement on the Purpose of a Corporation). Järjestö oli vuodesta 1997 lähtien linjannut, että yhtiö on olemassa ensisijaisesti osakkeenomistajiaan varten. Uudessa kannanotossa 181 toimitusjohtajaa sitoutui palvelemaan kaikkia yhtiön sidosryhmiä: asiakkaita, työntekijöitä, tavarantoimittajia, yhteisöjä, joissa yhtiöt toimivat, sekä osakkeenomistajia, joille tavoitteena on luoda pitkän aikavälin arvoa.
Kannanotto ei ole oikeudellisesti sitova eikä muuta johdon velvollisuuksia. Sen merkitys on lähinnä periaatteellinen: elinkeinoelämä itse irtisanoutui julkisesti omaisuusmallin tiukasta tulkinnasta. Kannanottoa on myös arvosteltu, koska allekirjoittaneiden yhtiöiden hallintoon ja päätöksentekoon ei arvostelijoiden mukaan ole tehty sen edellyttämiä muutoksia (ks. esim. Lucian Bebchuk ja Roberto Tallarita).
Perinteisten ja uusien lakien analyysissä ja vertailussa on kysymys ainakin kolmesta eri asiasta, jotka eivät suoranaisesti liity toisiinsa.
Ensimmäinen asia on yhtiön ja osakkeenomistajien edun erottaminen tai yhdistäminen sekä niiden keskinäinen järjestys. Voiko johto toimia yhtiön edun mukaisesti ajamatta yksinomaan osakkeenomistajien etua? Vai onko johdon ajettava ainoastaan osakkeenomistajien etua silloinkin, kun se on yhtiön edun vastaista? Perinteisten lakien tulkinnassa, oikeuskäytännössä ja edellä kuvatuissa teorioissa on kysymys erityisesti tästä. Sama kysymys on esillä myös uusissa laeissa.
Asia on tärkeä, koska monissa skandaaleissa on ollut kysymys yhtiön edun sivuuttamisesta tai laiminlyönnistä. Erilaisten kannustinjärjestelyjen myötä johto voi samaistua osakkeenomistajiin. Osa kannustimista voi rohkaista erityisesti osinkojen maksimointiin tai lyhyen aikavälin arvonnousuun. Tällöin johto voi omasta mielestään oikeuttaa oman etunsa ajamisen silloinkin, kun se tapahtuu yhtiön edun kustannuksella ja vaikka lain sanamuoto edellyttää yhtiön edun ajamista. Tällainen ristiriitainen tilanne on mahdollinen ainakin silloin, kun omaisuusmallia noudatetaan orjallisesti.
Toinen asia on yhtiön sidosryhmien huomioon ottaminen tai huomiotta jättäminen. Voiko johto yhtiön etua ajaessaan ottaa huomioon toimintansa vaikutukset esimerkiksi työntekijöihin tai asiakkaisiin ja ennen kaikkea arvioida, miten tällaiset tekijät suoraan tai välillisesti vaikuttavat yhtiön menestykseen? Vai voiko se ottaa huomioon vain vaikutukset osakkeenomistajiin eli yhteen sidosryhmään? Perinteisten lakien tulkinnassa ja edellä kuvatuissa teorioissa on kysymys myös tästä. Uusissa laeissa on kysymys erityisesti tästä.
Kolmas asia on yhteiskunta- ja ympäristövastuu. Se poikkeaa edellisistä siinä, että kysymys on yhtiön ulkopuolisista intresseistä. Yhteiskunta- ja ympäristövastuun merkitys kasvaa, mutta perinteisten lakien tulkintaan liittyvässä omaisuusmallin ja yhtiömallin vastakkainasettelussa ei ole kysymys siitä. Uusistakin laeista vain osa koskee yhteiskunta- tai ympäristövastuuta.
2.2. Uudet lait
Ensimmäiset yhtiömalliin perustuvat lait, niin sanotut other constituency statutes, säädettiin jo 1980-luvulla. Varsinainen liikehdintä käynnistyi kuitenkin 2010-luvulla.
Suurimmassa osassa osavaltioista on nykyään hyväksytty niin sanottua benefit corporation -lainsäädäntöä. Varhaisten osavaltioiden joukossa olivat muun muassa New York ja Kalifornia, ja vuonna 2013 lain sääti myös Delaware, jossa yhtiömuodon nimi on public benefit corporation. Lisäksi esimerkiksi Washingtonissa ja Kaliforniassa on säädetty social purpose corporation -yhtiömuodosta, joka Kaliforniassa tunnettiin vuoteen 2015 asti nimellä flexible purpose corporation.
Uudet lait mahdollistavat tasapainon hakemisen osakkeenomistajien edun ja yhtiön muiden sidosryhmien etujen välillä. Ajatuksena on, että osakeyhtiöön eivät kuulu vain osakkeenomistajat (shareholders) vaan osalliset/sidosryhmät (stakeholders).
Uusille laeille on yhteistä, että yhtiön johto ja hallitus voivat päätöksenteossaan ottaa huomioon muitakin yhtiön etuun liittyviä intressejä kuin osakkeenomistajien etua. Lait eroavat siinä, onko tällainen harkinta johdolle ja hallitukselle vain oikeus vai myös velvollisuus.
Eroja on myös siinä, kuinka laajaa intressipiiriä lait koskevat. Laajimmillaan päätöksenteossa on otettava huomioon myös yhtiön ulkopuolisia intressejä, kuten toimenpiteen vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön. Suppeammassa mallissa huomioidaan vain osallisten/sidosryhmien etu. Näitä ovat osakkeenomistajien lisäksi muun muassa työntekijät, alihankkijat ja asiakkaat.
Benefit corporation on voittoa tavoitteleva osakeyhtiö, jonka tarkoitukseen kuuluu voiton tuottamisen ohella tyypillisesti myös yleinen yhteiskunnallinen hyöty (general public benefit). Social purpose corporation -mallissa yhtiö puolestaan voi määritellä yhtiöjärjestyksessään yhden tai useamman erityisen tarkoituksen voiton tuottamisen rinnalle. Molemmat yhtiömuodot harjoittavat voitollista liiketoimintaa ja voivat muun muassa hakea rahoitusta pääomamarkkinoilta.
3. Omaisuusmalli vai yhtiömalli perinteisessä osakeyhtiölaissa
Osakeyhtiölait ovat osavaltioiden lakeja. Useimpien osavaltioiden perinteiset osakeyhtiölait noudattavat kokonaan tai olennaisilta osin mallilakia, joka tunnetaan nimellä Model Business Corporation Act (MBCA). Merkittävä poikkeus on Delaware, jonka oma osakeyhtiölaki (Delaware General Corporation Law) on käytännössä yhtä vaikutusvaltainen.
MBCA:n valmistelusta vastaava asiantuntijaelin (American Bar Association, Corporate Laws Committee) on todennut, että kysymykseen omaisuus- ja yhtiömallin keskinäisestä järjestyksestä ei luultavasti saada yksiselitteistä vastausta. Nykyinen MBCA mahdollistaa sekä omaisuusmallin että yhtiömallin mukaisen tulkinnan. Avainasemassa on säännös, jonka mukaan hallituksella ja johdolla on velvollisuus toimia yhtiön parhaan edun hyväksi. Kuten edellä todettiin, mallien ero ei koske osakkeenomistajien valtaa vaan sitä, milloin osakkeenomistajat voivat ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin hallitusta ja johtoa vastaan. Yhtiömalliin perustuvassa tulkinnassa olisi tärkeää, että johdolla ja hallituksella on oikeus mutta ei velvollisuutta ottaa huomioon muitakin intressejä kuin osakkeenomistajien etua.
Perinteiset osakeyhtiölait ovat useimmissa osavaltioissa säilyneet tältä osin ennallaan: osakeyhtiön tarkoitus on harjoittaa laillista liiketoimintaa, ja yhtiön johdolla on velvollisuus toimia yhtiön edun mukaisesti.
Lopuksi
Yhdysvalloissa yritystoiminnalle on tarjolla monipuolisesti erilaisia oikeudellisia muotoja. Osakeyhtiömuotoja ja niiden sovelluksia on useita, ja lisäksi on henkilöyhtiöitä ja välimuotoisia yhtiöitä. Uusissa osakeyhtiölaeissa on pyritty ottamaan huomioon sekä corporate governance -suositusten puutteet että yhteiskunnalliset trendit.