IPR rajakysymykset ja lähioikeus KV-musiikkibisneksessä

By Tuulia Heiskanen, Aliant Finland. Liiketoiminnan IP-varallisuus voi perustua monenlaisiin suojattuihin oikeuksiin kuten patentit, tavaramerkit tai tekijänoikeus. Joissakin tapauksissa mikään suojamekanismeistä ei sellaisenaan sovellu suoraan suojattavaan etuuteen, vaan ainostaan epäsuora suojamekanismi on mahdollinen.

Tekijänoikeuden lähioikeudet suojaavat luovan työn aineistoja, jotka eivät saa suoraan suojaa tekijänoikeudesta. Tällaisia aineistoja ovat esimerkiksi esitys- tai äänitystallenteet. Rojaltit taas ovat rahallinen korvaus kappaleen, äänitteen tai tallenteen omistajalle sen julkisesta esittämisestä. Suoratoistopalveluiden yleistyminen ja levymyynnin vähentyminen on herättänyt paljon keskustelua liittyen rojaltien jakautumiseen musiikkikappaleen julkisesta esittämisestä.

Perinteisesti musiikkikappaleen on omistanut sen säveltäjä ja/tai sen julkaisija. Myöhemmin radiosoittamisen myötä tekijänoikeuden rinnalle on tullut myös tekijänoikeuden lähioikeus musiikkikappaleen äänitteeseen. Tekijänoikeuden lähioikeus ja rojaltit ovat tärkeitä myös yritysten näkökulmasta, sillä musiikkikappaleeseen liittyvästä lähioikeudesta nauttivat usein esittäjän lisäksi myös levy-yhtiöt.  Äänityksestä syntyvä lähioikeus on käytössä laajasti kansainvälisesti, mutta ei esimerkiksi Yhdysvalloissa, joka on kuitenkin iso musiikkimaa.

Yhdysvalloissa radiolähettäjät ja konserttipaikat maksavat rojalteja musiikkikappaleen esittämisestä vain sen säveltäjille ja julkaisijoille, mutta itse äänitykseen liittyvää lähioikeutta ei ole. Levy-yhtiöt tai kappaleen esittäjät eivät siis saa kompensaatiota äänitteen julkisesta esityksestä. Digitaalisilla alustoilla tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä Yhdysvallat maksaa digitaalisista kappaleen toistoista levy-yhtiöille ja esittäjille SoundExhange-tekijänoikeusjärjestön jäsenille. Myös esimerkiksi EU-maissa rojaltien jako tapahtuu laajalti tekijänoikeusjärjestöjen kautta.

Tekijänoikeuden lähioikeuden korvaus perustuu alun perin vuoden 1961 Rooman yleissopimukseen, jossa sovittiin korvauksesta esiintyjien teosten käytöstä, silloin kun käytöstä ei ole sovittu suoraan oikeuden haltijan kanssa, kuten musiikkikappaleen radiolähettämisestä. Tämä oli ennen Maailman henkisen omaisuuden järjestön (OMPI, WIPO) perustamista ja tietenkin myös ennen digitaalisia suoratoistopalveluista. Koska Yhdysvallat ei ollut mukana yleiskokouksessa, eikä allekirjoittanut Rooman yleissopimusta, se ei ole velvoitettu maksamaan lähioikeuksiin liittyviä korvauksia äänitteenomistajille. Muualla maailmalla kuitenkin rojaltit ovat kasvava tulonlähde niin levy-yhtiöille kuin esiintyjille. Itseasiassa Yhdysvallat on yksi neljästä maailman ainoasta maasta, Iranin, Pohjois-Korean ja Kiinan kanssa, joka ei maksa ääniterojalteja. Monet musiikkijärjestöt Yhdysvalloissa lobbaavat muutoksia tekijänoikeuslainsäädäntöön levy-yhtiöiden ja esiintyjien aseman vahvistamiseksi.

Levy-yhtiöiden asema lähioikeuksien ylläpitämisessä on kuitenkin vahvistunut digitaalisella kentällä. Jo aikaisemmassa englanninkielisessä blogissamme keskusteltiin EU:n vuoden 2019 Tekijänoikeusdirektiivistä. Yksi direktiivin vaikutuksista on käyttäjien luoman sisällön jakoalustojen vastuu liittyen käyttäjien tekemien tekijänoikeusrikkomuksiin. Direktiivin mukaan alustojen pitää poistaa tekijänokeuksia loukkaava sisältö. Monet suoratoistopalvelut, kuten Youtube, joka on suosittu digitaalinen alusta myös musiikkivideoiden ja samalla musiikkiäänitteiden jakamiseen, ovat ottaneet käyttöön erilaisia mekanismeja tekijänoikeuksien ja niiden lähioikeuksien rikkomuksista valittamiseen sekä tekijänoikeuksia loukkaavan sisällön monitoroimiseen. Tekijänoikeuden ja/tai sen lähioikeuden rikkomuksen havaittua, musiikkikappaleen omistaja voi esimerkiksi valitusmekanismin kautta pyytää oikeuksia loukkaavan videon poistoa tai videosta tulevia tuottoja itselleen.

Lisätietoa:

https://www.wipo.int/treaties/en/ip/rome/summary_rome.html

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32019L0790&from=FR