Legislation

KV-verosuunnittelu. Hallituksen esitys 31.10.2019

By Leo Pietikäinen, Associate, Aliant Finland.

Rajat ylittävien verosuunnittelujärjestelyjen raportointivelvollisuutta koskevan direktiivin (EU) 2018/822 (DAC 6) hallituksen esitys on annettu 31.10.2019 eduskunnan käsiteltäväksi

Veronkierto ei ole enää nykypäivän globaalissa markkinataloudessa pelkästään kansallinen ilmiö, vaan osa laajaa rajojen yli ulottuvaa toimintaa, johon eri maiden viranomaisilla sekä kansainvälisillä järjestöillä on runsaasti intressejä puuttua. Verosuunnittelu, eli erilaisten lainsäädännöllisten ominaisuuksien hyödyntäminen verotaakan pienentämiseksi on itsessään sallittua toimintaa, mutta kun järjestelyn pääasialliseksi tarkoitukseksi muodostuu verojen minimointi usein monimutkaisten rakennelmien kautta, voi kyse olla jo niin sanotusta aggressiivisesta verosuunnittelusta. Euroopan unionin viimeaikainen merkittävä pyrkimys tällaiseen toimintaan puuttumiseksi on jäsenvaltioiden viranomaisten välistä tietojenvaihtoa koskevan hallinnollisen yhteistyön direktiivin (ns. virka-apudirektiivi, DAC) 30. toukokuuta 2018 hyväksytty uudistus, eli DAC 6, joka lisää uuden vaatimuksen verojärjestelyjen ilmoittamisesta. Virka-apudirektiiviä on muutettu useita kertoja, mutta tarve vahvistaa verotuksen avoimuutta on direktiivin johdanto-osan mukaan ollut edelleen olemassa, jotta veroviranomaisilla olisi paremmat keinot puuttua aggressiiviseen verosuunnitteluun.

Direktiivi vaatii tietyt tunnusmerkit täyttävissä rajatylittävissä verojärjestelyissä avustavia välittäjiä (tai joissain tapauksissa itse verovelvollisia) ilmoittamaan järjestelyistä jäsenvaltion viranomaisille 30 päivän kuluessa siitä, kun ne on asetettu saataville toteuttamista varten, ne ovat valmiita toteuttamista varten tai kun niiden ensimmäinen vaihe on toteutettu. Yhdenkin ns. yleisen tunnusmerkin täyttyminen johtaa raportointivelvollisuuden syntymiseen, kunhan tämän lisäksi verojärjestelyn kohdalla täyttyy pääsiallisen hyödyn testi, joka vaatii sen, että verotuksellisen edun saaminen on järjestelyn pääasiallinen hyöty tai yksi pääasiallisista hyödyistä. Osa direktiivissä mainituista ns. erityisistä tunnusmerkeistä ei vaadi pääasiallisen hyödyn testin täyttymistä, kuten esimerkiksi järjestely, johon liittyy vaikeasti arvioitavien aineettomien hyödykkeiden siirtämistä (esimerkiksi toistaiseksi hyödyntämätön patentti, jonka tulevaisuuden rahallinen arvo saattaa olla merkittävä).

Tämän jälkeen viranomaisten tulee jakaa saamansa tiedot eteenpäin muille jäsenvaltioille yhteiseen rekisteriin. Tietojen antaminen ei suoraan aiheuta ilmoittajalle velvollisuuksia tai seuraamuksia, vaan järjestelmän tarkoituksena on antaa viranomaisille käyttökelpoista tietoa toteutettavista verojärjestelyistä riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta ongelmallisiksi katsottuihin järjestelyihin voidaan tarvittaessa puuttua aiempaa tehokkaammin esimerkiksi lakiuudistuksilla. Direktiivissä on elementtejä mm. OECD:n BEPS-hankkeen 12. toimenpiteestä ja Yhdistyneen Kuningaskunnan vastaavasta järjestelmästä (DOTAS). Direktiivi on sen määräysten osalta jätetty sanamuodoltaan paikoitellen avoimeksi, eli jäsenvaltioille annetaan jonkin verran liikkumavaraa implementoida uudet normit parhaaksi katsomallaan tavalla viimeistään 31.12.2019. Säännöksiä on sovellettava heinäkuun 1. päivästä 2020 lähtien.

Suomessa valtiovarainministeriö lähetti luonnoksen hallituksen esitykseksi lausuntokierrokselle 19.6.2019, joka päättyi 16.8.2019. Hallituksen esitys annettiin kiireellisenä eduskunnan käsittelyyn 31.10.2019. Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi verotusmenettelylakiin sekä raportoitavista järjestelyistä verotuksen alalla annettuun lakiin (laki raportoitavista järjestelyistä) direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanon ja soveltamisen kannalta tarpeellisia säännöksiä. Viimeksi mainittu laki sisältäisi kattavasti säännökset raportoitavista järjestelyistä, järjestelyjen ilmoittamisesta ja menettelyistä. Verotusmenettelylakiin ehdotetaan lisättäväksi uusina säännöksinä ainoastaan raportoitavia järjestelyjä koskevat välittäjän ja asianomaisten tiedonantovelvollisuudet.

Voidaan todeta, että DAC 6 on merkittävä uudistus osana pitkää normien jatkumoa ja kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on ehkäistä aggressiivista verosuunnittelua ja veronkiertoa jäsenvaltioiden viranomaisten välisen hallinnollisen yhteistyön kautta. Uudistus mullistaa EU:n vero-oikeuden tuomalla rajatylittävien verojärjestelyjen ilmoitusvelvollisuuden järjestelmän koko unionin alueelle. Direktiivin määräysten avoimuuden vuoksi on odotettavissa, että sen lopullinen tulkinta voi joissain tapauksissa tapahtua unionin tuomioistuimessa, koska jäsenvaltiot todennäköisesti implementoivat sen sisällön eri tavoin. Direktiivin soveltamisesta aiheutuu myös kuluja välittäjille ja verovelvollisille, mutta toisaalta uudistuksen mukanaan tuomien uusien verotulojen määrän on arvioitu ylittävän siitä aiheutuvat viranomaiskulut, kuten esim. Yhdistyneen Kuningaskunnan DOTAS:iin liittyen on havaittu. Kuitenkin, koska direktiivi on vasta hiljattain hyväksytty, näkyvät sen todelliset vaikutukset vasta vuosien päästä. Epävarmuudesta huolimatta selvää on joka tapauksessa, että Euroopan unionin veronkierron vastainen normisto on ottanut DAC 6:n ansiosta merkittävän, mutta samalla lukuisia uusia kysymyksiä esiin nostavan askeleen.