Riskin siirtymistä arvioidaan monissa eri yhteyksissä merilain ja kauppaoikeuden alalla. Samanaikaisesti se on konsepti, joka vielä nykypäivänkin kaupallisessa maailmassa on jäänyt yllättävän epäselväksi.
Lähtökohtaisesti riski siirtyy myyjältä ostajalle kun tavarat lastataan alukseen. Kuitenkin riskin siirtymisen tarkka ajankohta on edelleen epäselvä ja voi luoda ristiriitoja sopimusosapuolten välille. Tämä siis siinä tapauksessa, jos osapuolet eivät ole asiasta sopineet tai riskin siirtymisen ajankohtaa ei ilmene sovellettavista säännöistä, kuten esimerkiksi Incoterms 2010® toimituslausekkeista.
Riskin siirtymistä koskevia ristiriitoja ilmenee yleensä silloin, kun jotain tapahtuu tavaroiden lastaamisen aikana, esimerkiksi tavaran vahingoittuessa tai kadotessa. Riskin siirtyminen osaltaan määrittelee yhtäältä vastuuvelvollisen ja toisaalta korvaukseen oikeutetun osapuolen.
Merikuljetusten osalta tärkeitä ovat kauppasopimukset, joissa sopimus on tehty CIF, FOB tai CFR ehdoin. Riskin siirtymisen tarkkaa ajankohtaa ja sen tulkintaa voidaan arvioida mm. Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) Incoterms toimituslausekkeiden sekä Englannin oikeuskäytännön pohjalta.
Riskin siirtymisessä on eroja mm. ex-ship ja arrival sopimusten osalta. Näiden kohdalla myyjä sitoutuu toimittamaan tavarat niiden määränpäähän asti. Näin ollen näissä sopimuksissa riski siirtyy vasta kun tavarat saavuttavat määränpäänsä, ei silloin kun ne lastataan alukseen. Toisin sanoen riski pysyy myyjällä myös merimatkan ajan, kuten esimerkiksi käytettäessä Incoterms DAP ehtoja.
Kun riski on siirtynyt myyjältä ostajalle se käytännössä tarkoittaa, että myyjä ei yleensä vastaa tavaran menetyksestä tai vahingoittumisesta riskin siirtymisen jälkeen. Vaikka tavarat katoaisivat tai vahingoittuisivat, myyjä voi silti vaatia maksua ostajalta, eikä ostajalla ole mahdollisuutta kohdistaa vaadetta tavaroiden katoamisesta tai vahingoista myyjää vastaan.
Jos vahinko tapahtuu sen jälkeen kun riski on siirtynyt myyjältä ostajalle, on jälkimmäinen se, joka on velvollinen ryhtymään toimiin saadakseen korvausta tavaroiden menetyksestä tai vahingosta. Olosuhteista riippuen ostajan on kohdistettava korvausvaatimuksensa joko rahdinottajaa tai vakuuttajaa vastaan. Riski voi tietyissä tapauksissa palautua myyjälle, vaikka se olisi jo siirtynyt ostajalle, mutta yleensä vain silloin kun on tapahtunut sopimusrikkomus.
Englannin tapaoikeudella ja oikeuskäytännöllä on ollut merkittävä rooli kansainvälisten säännöstöjen kuten Incotermien laatimisessa. Kuitenkin riskin siirtymisen tarkasta ajankohdasta ei oikeuskäytännössä ole ollut yhtenäistä lähestymistapaa. Vaikka riskin siirtyminen yleisesti on mielletty tapahtuvaksi alukseen toimittamisen yhteydessä oikeuskäytännössä näyttää vallitsevan kaksi hallitsevaa näkemystä riskin siirtymisen tarkasta ajankohdasta. Historiallisesti vahvempi näkökanta on ollut, että riski siirtyy, kun tavarat ylittävät aluksen partaan. Toisaalta, kuten myös uusimmissa Incotermeissä, riski saattaa siirtyä myös myöhemmässä vaiheessa, kun lastaus on saatu päätökseen eli kun tavara on lastattu alukseen. Englannin oikeuskäytännössä siis löytyy oikeustapauksia tukemaan kumpaakin näkökulmaa ja siksi on edelleen kiistanalaista, millä hetkellä riski tarkalleen ottaen siirtyy.
Incoterms toimituslausekkeet ovat kokoelma kansainvälisesti tunnustettuja kansainvälisen kauppakamarin (ICC) kehittämiä kauppaehtoja, jotka säätelevät ostajan ja myyjän välistä suhdetta kauppasopimuksissa. Incoterms toimituslausekkeet sisältävät ehtoja mm. tavaroiden myynnin kustannuksista, riskien siirtymisestä ja käytännön järjestelyistä. Incotermit eivät kuitenkaan yksin muodosta täydellistä kauppasopimusta, koska ne eivät sisällä ehtoja tietyistä asioista, kuten omistusoikeudesta tai mahdollisen maksukyvyttömyyden vaikutuksesta. Incotermit eivät myöskään ole osa sitovaa lakia, vaan vaihtoehto, joka voidaan osapuolten näin halutessa sisällyttää osaksi kauppasopimusta.
Viimeisimmän Incoterms version on tarkoitus huomioida muutoksia, joita on tapahtunut kansainvälisessä kaupassa edellisten Incoterms sääntöjen julkaisun jälkeen. Tällainen muutos on tapahtunut mm. riskin siirtymisen osalta. Aiemmissa versioissa riski siirtyi myyjältä ostajalle aikaisemmassa vaiheessa kuin nykyisessä versiossa, jonka mukaan riski siirtyy myyjältä ostajalle, kun tavara on lastattu alukseen.
Tämä on lähtökohta silloin, kun osapuolet ovat tehneet sopimuksen Incoterms FOB (vapaasti aluksessa), CIF (lasti, vakuutus, rahti) tai CFR (kulut ja rahti) ehdoilla. Ainoa poikkeus on FAS ehdot, jossa riskin siirtyminen myyjältä ostajalle tapahtuu kun tavara on asetettu aluksen rinnalle eli sijoitettu esimerkiksi laiturille tai proomuun, vaikka laivaussataman nimittäminen kuuluukin ostajan velvollisuuksiin.
Incotermien sisällyttäminen kauppasopimukseen palvelee useita tarkoituksia. Ne täydentävät osaltaan kauppasopimusta sääntelemällä tiettyjä osa-alueita, mutta tällaisesta sääntelystä on mahdollista poiketa, mikäli sopimusosapuolet sopimusvapauden puitteissa näin nimenomaisesti erikseen sopivat. Mikäli toisin ei ole sovittu, tuomioistuimet todennäköisesti soveltavat Incotermien ehtoja siltä osin kuin ne kattavat riidan aiheen.